PALVELUT

LUPA- JA RAKENNEPIIRUSTUKSET

Omakotitalon rakentaminen vaatii lupapiirustukset rakennuslupaa varten. Lupakuvien perusteella rakennesuunnittelija piirtää varsinaiset rakennepiirustukset.

Toteutamme pientalojen lupa- ja rakennepiirustuksia rennolla otteella Tyrnävän toimistolla. Meille on tärkeää kuunnella asiakkaan toiveita suunnitteluvaiheessa. Kiinnitämme suunnittelussa erityistä huomiota rakentamisen kustannustehokkuuteen.

 

architecture, blueprint, floor plan-1857175.jpg

CLT-ELEMENTTIPIIRUSTUKSET

CLT eli Cross Laminated Timber on massiivipuulevyä, joka valmistetaan liimaamalla ristiin kolme, viisi tai seitsemän puulevykerrosta. Teollisesti valmistettu puutuote on vahvaa ja kestävää, mutta painaa vain viidesosan betonin painosta. Massiivipuuelementit valmistetaan asiakkaan kohteen mitoilla ja käyttötarkoitukseen sopivilla vahvuuksilla. 

CLT-elementtien suunnittelu- ja piirtämisvaiheessa voidaan huomioida monia asioita. Esimerkiksi sähköjohtojen ja vesiputkien läpiviennit on helpompi tehdä tehtaalla tehdasolosuhteissa, kuin työmaalla mahdollisesti akkuvälineillä. Hyvällä suunnittelulla säästetään sekä ajassa että kustannuksissa työmaavaiheessa.

wood, pile, texture-877368.jpg

VASTAAVA TYÖNJOHTAJA

Jokaisella työmaalla täytyy olla vastaava työnjohtaja. Hänen tehtävänsä on huolehtia siitä, että rakennus toteutetaan suunnitelmien mukaisesti hyvää rakennustapaa noudattaen.

Meidän kauttamme saat myös vastaavan työnjohtajan rakennusprojektillesi Oulun seudulla. 

 

Soita ja kysy lisää palveluistamme.